Keskiajalla suun sai pyyhkiä pöytäliinaan

Hämeen keskiaikamarkkinoiden teemana on tänä vuonna ruoka ja juoma. Teema näkyy markkina-alueelle sijoitetussa olutkylässä, jossa pienpanimot myyvät omia mallastuotteitaan sekä pientä purtavaa.

Markkinoille kannattaa ehdottomasti lähteä vatsa tyhjänä ja kukkaro täynnä. Herkkuja on tarjolla joka makuun: valtavia muurinpohjalettuja, savumakkaraa kaalinlehdessä, karamellisoituja omenoita tikun nokassa sekä kokonaisena paistettua varraspossua.

Keskiajan ruokakulttuuri oli kovin erilainen kuin nykyään. Suu pyyhittiin pöytäliinaan, ruokaa popsittiin usein sormillakin ja pöydässä röyhtäiltiin kiitollisena.

Jos sinulla käy markkinoilla hyvä tuuri, saatat saada kutsun aterioimaan keskiaikaleiriin, jossa harrastajat pitävät kotiaan koko viikonlopun ajan. Telttoihin ja nuotioille ei toki sovi mennä kutsumatta, mutta jos sinut toivotetaan tervetulleeksi, kannattaa ilman muuta tutustua tulella kokattuun ruokaan.

Kokeneet markkinakävijät antavat hyvän vinkin: kuljeta repussa omaa savimukia ja puulusikkaa. Silloin pääsee kätevästi nauttimaan ruoasta yllättävässäkin seurassa.

Lauantain iltapitojen ruokalista on yhtä runsas kuin ennenkin. Tarjolla on yhteensä viittätoista eri sorttia suolaista ja makeaa, kylmää ja lämmintä. Iltapitojen liput voi ostaa Piletistä jo etukäteen.

 

 

 

Back to top